Johdatko mielelläsi?
47,30€
Pekka Järvinen

Esimiestyön bestsellerkirjailija Pekka Järvisen seitsemäs kirja käsittelee esimiehen ja hänen johdettaviensa mielen toimintaa. Esimiehen tulee ymmärtää johdettaviensa mielensisäistä kokemusmaailmaa, koska muuten hänen on vaikea käsittää tai ennakoida, miten henkilöstö käyttäytyy. Esimiehen tulee myös lisätä itsetuntemustaan ja perehtyä sisäiseen maailmaansa, jotta hän voi paremmin ohjata ja hallita johtamiskäyttäytymistään. 


Kirja ohjaa johtamaan itseään ja alaisiaan pitkäjänteistä ponnistelua vaativiin tavoitteisiin sekä kestämään arjen harmaata puurtamista. Lisäksi tarkastellaan keinoja, joilla esimies voi vahvistaa pitkämielisyyttään ja ylläpitää mielentyyneyttä tunnevaltaisissakin tilanteissa. Kirjan teemoja ovat myös mm. mieliteot ja tahdonvoima, esimies vallankäyttäjänä, minän psykologinen synty ja toiminta käyttäytymisen ohjausyksikkönä, erillisyys ja erilaisuus, hyväksyvä vastavuoroisuus ja häpeä sekä esimiehen vaihtuvat mielentilat.

Teoksen avulla esimies voi tehtävässään käyttää mieltään, sen välineitä ja voimavaroja entistä tietoisemmin ja monipuolisemmin. Näin johtamisesta tulee hallitumpaa ja määrätietoisempaa.

  • Hinta: 47,30€
  • ISBN: 978-952-63-1812-7
  • Sivumäärä: 242
  • Sidosasu: Kovakantinen
  • Julkaisupäivämäärä: 9/15/2013
  • Kustantaja: Sanoma Pro
  • Kirjailija: Pekka Järvinen
  • Varastossa: Kyllä
47,30€